3D-KOPPI Taratest Oy:n omistukseen

Taratest Oy ja 3D-KOPPI Oy ovat sopineet osakekaupasta, jossa koko 3D-KOPPI Oy:n osakekanta siirtyy Taratestin omistukseen 1.11.2023 alkaen. Kaupan avulla Taratest tuo digitaalisen rakentamisen asiakkaidensa ulottuville.

Huomattavaa vuosivauhtia kasvanut geotekniikan ja ympäristötutkimusten asiantuntijayritys Taratest vahvistaa jälleen osaamistaan yrityskaupalla.

Taratestin omistukseen siirtyvä digitaalisen rakentamisen edelläkävijäyritys 3D-KOPPI on profiloitunut erityisesti mallintamiseen ja 3D-koneohjaukseen. Kymmenvuotisen historiansa aikana yhtiö on ollut uraa-uurtavassa asemassa tuomassa digitaalista rakentamista myös pienten ja keskisuurten maarakentajien saataville. Yhtiön syyskuussa 2023 päättyneen tilikauden liikevaihto oli noin 0,9 MEUR ja se työllistää 5 henkilöä. Koko henkilöstö jatkaa aiemmissa tehtävissään.

– Tämä on meille strategisesti merkittävä panostus digitaalisen maarakentamisen maailmaan. Työmaat ovat digitaalisia jatkossa enemmissä määrin ja meidän on oltava trendissä mukana huipulla. Olen jo useamman vuoden seurannut 3D-KOPIN kehittymistä ja tunnistanut heidän huippuosaamisensa. Löysimme Iiron ja Samin kanssa nopeasti yhteisen sävelen tulevaisuudesta strategisesti ja tästä on hienoa jatkaa yhdessä. Tämä vahvistaa molempien yhtiöiden palvelutarjontaa ja asiakas saa enemmän yhdeltä toimittajalta, sanoo Tero Mäkinen, Johtaja, liiketoiminnan kehitys ja strategia, Taratest Oy:stä.

– Olemme tehneet Taratestin kanssa yhteistyötä jo pitkään ja arvostamme syvästi yhtiön tapaa toimia. Kauppa on meille siten sekä luonnollinen jatkumo että mahdollisuus kehittää toimintaa ja kiihdyttää kasvua edelleen , sanoo 3D-KOPPI Oy:n toimitusjohtaja Sami Rautkoski.

Kasvun tukena Juuri Partners

Tampereen seudulta etelään laajentunut Taratest Oy on viime vuodet kasvanut huomattavaa vuosivauhtia. Muun muassa kansallisissa väylähankkeissa kokemusta keränneen yhtiön liikevaihto oli joulukuussa 2022 päättyneellä tilikaudella 21,3 miljoonaa euroa. Geotekniikan ja ympäristötutkimuksen asiantuntijapalveluita tarjoava yhtiö jatkaa vahvaa kasvuaan pääomasijoitusyhtiö Juuri Partnersin tuella. Yhdessä yhtiöt kehittävät toimintamalleja, jotka palvelevat rakennusalaa ja infrarakentamista entistä paremmin.

– Taratest on pystynyt toteuttamaan hienosti visiotaan, jossa luodaan rakennusalalle uusia, ketteriä toimintamalleja. Tätä kasvua on ilo olla vauhdittamassa, sanoo Juuri Partnersin osakas Markus Einiö.

 

Lisätietoja:
Tero Mäkinen, Johtaja, liiketoiminnan kehitys ja strategia, Taratest Oy, puh. 040 562 8693, tero.makinen@taratest.fi
Sami Rautkoski, toimitusjohtaja, 3D-KOPPI Oy, puh. 040 725 9742, sami.rautkoski@3dkoppi.fi
Markus Einiö, osakas, Juuri Partners Oy, puh. 050 594 6363, markus.einio@juuripartners.fi

 

Taratest Oy
Vuonna 1993 perustettu Taratest Oy valtakunnallisesti toimiva geotekniikkaan ja ympäristötutkimuksiin erikoistunut insinööritoimisto. Noin 160 henkilöä työllistävän yhtiön liikevaihto lokakuussa 2022 päättyneellä tilikaudella oli 21,3 miljoonaa euroa. Yhtiön toimipisteet sijaitsevat Pirkkalassa, Vantaalla ja Turussa. www.taratest.fi

 3D-Koppi Oy
3D-KOPPI on digitaalisen rakentamisen asiantuntijayritys. Vuonna 2013 perustetun yhtiön liikevaihto oli syyskuussa 2023 päättyneellä tilikaudella 0,9M€ ja yhtiön palveluksessa työskenteli 5 henkilöä. www.3dkoppi.fi

Juuri Partners Oy
Juuri Partners Oy:n 13 hengen tiimi hallinnoi yhteensä noin 200 miljoonan euron pääomasijoitusrahastoja Juuri Rahasto I Ky:tä ja Juuri Rahasto II Ky:tä, jotka rahoittavat vakiintuneita ja kannattavia pieniä ja keskisuuria yrityksiä Suomessa. Juuri Partners tarjoaa kasvuhakuisille yrityksille liiketoiminnan rahoitus- ja kehitysmuodon, jossa yhdistyvät aktiivinen omistajuus, liiketoiminnan tuki sekä velkarahoitus. Rahastojen sijoittajapohja muodostuu sekä suomalaisesta että kansainvälisestä institutionaalisesta sijoittajakunnasta. www.juuripartners.fi