KAS-Telineet

  • 10/2015
    Sijoitushetki
  • 8m€
    Liikevaihto
  • 57
    Henkilöstö
  • Kaskinen
    Sijainti
  • Kasvun rahoitus
    Miksi Juuri?

KAS-Telineet tarjoaa laadukkaita telinevuokraus- ja sääsuojauspalveluita rakentamisessa ja teollisuudessa. Yhtiö on aloittanut toimintansa 1983 Kaskisissa ja liikevaihto tilikaudella 2016 oli EUR 5,3 m. Juuri lähti tukemaan johtoa yhtiön kasvu- ja kehityssuunnitelman toteuttamisessa syksyllä 2015. Yhtiö kasvustrategia pohjautuu asiakkaiden tarpeista johdettuun vahvaan palvelukonseptiin sekä toimialaa uudistavaan tapaan tuoda teknologiaa ja digitaalisia palveluita teline- ja sääsuojaukseen.

Juuri Rahaston mukaantulo on antanut meille mahdollisuuden kasvaa ja laajentaa palveluntarjontaamme vastaamaan paremmin voimakkasta kysyntää. Lisäksi Juuri on tuonut strategista ja operatiivista osaamista yhdessä laatimamme kasvustrategian toteuttamiseen.

Kari Rantakoski, toimitusjohtaja

 

Tiimi

Juha Hetemäki

Hallituksen neuvonantaja