Finelcomp Oy vaihtaa omistajaa – uusi yrittäjä Suomeen Juuri Partnersin rahoituksella

Finelcomp Oy vaihtaa omistajaa, kun toimitusjohtaja Esa Kivi ja Juuri Partners Oy ostavat yhtiön sen nykyiseltä omistajalta Sievi Capital Oyj:ltä. ”Tämä on ainutlaatuinen tapa siirtyä yrittäjäksi ja saada strategista tukea toiminnan kehittämiseen”, Esa Kivi sanoo.

Sähkönjakelu- ja telelaitteiden kotelointiratkaisuja tarjoava Finelcomp Oy on Suomen markkinajohtaja alallaan noin 50 % markkinaosuudella. Lisäksi yhtiö tarjoaa asiakkailleen korkealaatuista ohutlevytuotteiden sopimusvalmistusta.

Juuri Partnersin rahoitus on kaltaiselleni toimijalle ainutlaatuinen vaihtoehto. Siirryn Finelcompin enemmistöomistajaksi ja saan samalla strategista tukea toiminnan kehittämiseen. Jaamme yhteisen vision toiminnan kasvattamisesta, Esa Kivi kertoo.

Kaupan myötä Suomeen saadaan uusi merkittävä yrittäjä. Lähdemme yhdessä kehittämään yhtiötä ja hakemaan kasvua erityisesti viennistä – myös Pohjoismaiden ulkopuolelta, sanoo partneri Markus Einiö Juuri Partners Oy:stä.

Modulaarisuudesta ainutlaatuista kilpailuetua

Finelcompin sähkökeskuksia käytetään laajasti niin pienrakentamisessa, teollisuudessa kuin julkisella sektorillakin. Kaikki automaatioon ja robotiikkaan vahvasti panostavan yhtiön tuotanto tapahtuu Outokummussa, jossa yhtiö on merkittävä työllistäjä. Vuoden 2017 liikevaihto oli 16,1 miljoonaa euroa.

Finelcomp on yksi harvoista modulaarisia sähkökeskusten mekaniikkaratkaisuja tarjoavista yrityksistä. Asiakas voi räätälöidä innovatiivisista osista juuri tarvitsemansa järjestelmän, oli kysymys sitten toimistotalosta tai datakeskuksesta. Samalla tuotanto on hiottu huippuunsa lean-periaatteiden mukaisesti.

Sähkökeskuksiin ja erityisesti pienjännitetuotteisiin keskittyminen mahdollistaa tehokkaat tuotantoprosessit ja sitä myötä kustannustehokkaan tuoteportfolion, Esa Kivi luonnehtii.

Lisätietoja:

Esa Kivi, toimitusjohtaja, Finelcomp Oy, puh. 0400 719 980, esa.kivi@finelcomp.fi

Markus Einiö, partner, Juuri Partners Oy, puh. 050 594 6363, markus.einio@juuripartners.fi

 Juuri Partners Oy

Juuri Rahasto I Ky on suomalainen pääomasijoitusrahasto, joka rahoittaa vakiintuneita ja kannattavia pieniä ja keskisuuria yrityksiä Suomessa. Rahastoa hallinnoi Juuri Partners Oy. Juuri Partners tarjoaa kasvuhakuisille yrityksille uudenlaisen liiketoiminnan rahoitus- ja kehitysmuodon, jossa yhdistyvät aktiivinen vähemmistösijoitus, liiketoiminnan tuki sekä velkarahoitus. Rahaston koko on noin 80 miljoonaa euroa ja sen sijoittajina on merkittäviä suomalaisia institutionaalisia sijoittajia.

 Finelcomp Oy

Finelcomp Oy on Suomen johtava sähkönjakelu- ja telelaitteiden kotelointiratkaisujen valmistaja. Sähkökeskusmekaniikan lisäksi yhtiö tarjoaa asiakkailleen korkealaatuista ja kilpailukykyistä ohutlevyosien sopimusvalmistusta.  Vuonna 2017 yhtiön liikevaihto oli 16,1 miljoonaa euroa. Outokummussa toimiva yritys on perustettu vuonna 1988.