Haemme Juuri nyt Rahoitusjohtajaa / CFO:ta Juuri Partnersin tiimiin

Kiitämme yhteydenotoista, hakumme on päättynyt.

Juuri Partners Oy on maaliskuussa 2015 toimintansa aloittanut pääomasijoitusyhtiö, joka hallinnoi n. 80 miljoonan euron kokoista Juuri Rahasto I Ky:tä. Etsimme rahastolle sijoituskohteiksi kotimaisia kasvuhakuisia pk-yrityksiä, joihin teemme vähemmistösijoituksia.  Kohdeyhtiöille tarjottavan rahoituksen lisäksi kehitämme yhtiöitämme strategisesti ja operatiivisesti yhdessä pääomistajina toimivien yrittäjien kanssa sekä luomme yhtiöillemme kasvun edellytyksiä.

Nyt etsimme joukkoomme rahoitusjohtajaa täydentämään kuuden hengen asiantuntijatiimiämme. Rahoitusjohtajan tehtävänä on vastata Juuri Rahaston portfolioyhtiöiden seurannasta ja riskienhallinnasta taloudellisen kehityksen osalta, taloudellisen informaation jalostamisesta sekä avustaa yrityksiä talous- ja rahoitusasioissa. Rahoitusjohtaja osallistuu myös hankevirran arviointiin sekä sijoitus- ja irtaantumisprosesseihin. Lisäksi rahoitusjohtaja vastaa rahaston sijoittaja- ja viranomaisraportoinnista sekä Juuri-konsernin taloushallinnosta.

Juuri Rahasto I Ky:n tavoitteena on rahoittaa noin 15 kotimaista pk-yritystä sekä toimia niissä aktiivisena vähemmistöomistajana kohdeyrityksissä. Rahoitusjohtajalta odotetaan yhteistyökykyä ja käytännönläheistä otetta toiminnassaan kohdeyhtiöiden ja niiden yrittäjien kanssa. Tämän vuoksi rahoitusjohtajalla tulee olla kyky toimia hyvin erilaisissa tilanteissa ja erilaisten ihmisten kanssa.

Hyvä tausta hakemallemme rahoitusjohtajalle on vähintään viiden vuoden kokemus talous- tai rahoitusjohtajan/päällikön tehtävistä, mielellään useammasta yrityksestä. Kokemus tilintarkastus-, yrityskauppa- ja raportointitehtävistä sekä kokemus erilaisista talousjärjestelmistä katsotaan olevan eduksi tehtävän menestyksekkäälle hoitamiselle.

Juuri Partners on pieni ja innoittava työyhteisö, jossa tarjolla on monipuolisia ja kiinnostavia työtehtäviä mukaan heittäytyvälle ja pitkäjänteisesti juurtuvalle tiimitoimijalle. Juuri Partnersin hallinnoimien rahastojen menestys on kiinni tiimimme onnistumisesta, minkä vuoksi etsimme joukkoomme parhaita osaajia. Tarjoamme kilpailukykyisen peruskompensaation sekä mahdollisuuden osallistua pitkäjänteisiin sitouttamisjärjestelmiin.

Yhteydenotot 23.10. mennessä joko sähköpostilla:

samuli.sipila@juuripartners.fi

tai puhelimella: Samuli Sipilä, 040-7711764.