Juuri Partners irtautuu lämpötilahallitun logistiikan edelläkävijä Kylmästi Paras Oy:stä

Collico Oy on ostanut Kylmästi Paras Oy:n osake-enemmistön. Collicon ja Kylmästi Parhaan liiketoimintojen yhdistämisessä syntyy merkittävä kotimainen elintarvike- ja verkkokauppalogistiikan palveluyhtiö.

Kylmästi Paras Oy on valtakunnallinen viileä- ja pakastejakeluun erikoistunut logistiikkayhtiö, jolla on toimipisteet Vantaalla ja Lempäälässä. Collico Oy on ostanut Kylmästi Paras Oy:n osake-enemmistön Juuri Rahasto I Ky:ltä. Kylmästi Parhaan johto jatkaa osakkeenomistajina Collico-konsernissa.

Kylmästi Paras on keskittynyt korkeaan laatuun ja teknologiaan perustuvien palvelukonseptien rakentamiseen elintarvikelogistiikassa. Kylmästi Parhaan tytäryhtiö Osaamiskeskus Core Oy tarjoaa kuljettajien koulutuspalveluita ja henkilöstöpalveluita logistiikkatoimialalle. Konsernin liikevaihto on noin 25 miljoonaa euroa ja sillä on noin 40 työntekijää.

”Meille oli tärkeää löytää Kylmästi Parhaalle paras mahdollinen omistaja, joka pystyy täysimääräisesti hyödyntämään yhtiössä viime vuosina tehtyä kehitystyötä. Collicon ja Kylmästi Parhaan liiketoiminnat täydentävät toisiaan erinomaisesti ja yhdistymisessä syntyy merkittävästi synergiaetuja”, sanoo Juuri Partnersin osakas Tapani Varjas.

”Meillä oli erittäin luottamuksellinen ja rakentava yhteistyösuhde Kylmästi Parhaan johdon kanssa. Koronaviruksen aiheuttamat merkittävät muutokset yhtiölle keskeisellä HoReCa-markkinalla aiheuttivat päänvaivaa, mutta ne pakottivat meidät hakemaan entistä tehokkaampia toimintatapoja yhdessä asiakkaidemme kanssa ja asiakkaidemme eduksi. Kylmästi Parhaan johdolla oli koko ajan hyvä tilannekuva, mikä helpotti olennaisesti päätöksentekoa strategisissa kysymyksissä.”

”Juuren sijoitus Kylmästi Parhaaseen toi vahvan selkänojan ryhtyä yrittäjäksi ja lähteä kehittämään yhtiötä. Nyt sovittu järjestely antaa erinomaisen mahdollisuuden yrittäjäpolun jatkamiseen yhdistymisessä syntyvässä merkittävässä elintarvike- ja verkkokauppalogistiikan palveluyhtiössä”, toteaa Kylmästi Parhaan toimitusjohtaja Jani Närhi.

Collico on rakentamassa kokonaisvaltaista elintarvike- ja verkkokauppalogistiikan palveluyhtiötä, ja Kylmästi Paras on keskeinen osa uutta kokonaisuutta. Collicon palvelutarjontaan kuuluu mm. verkkokauppalogistiikan, 3PL-sopimuslogistiikan sekä elintarvikelogistiikan kokonaisratkaisut. Lisäksi yhtiö tarjoaa kiertotalous- ja ”last mile”-palveluita.

”Kylmästi Paras tunnetaan korkeasta laadusta sekä vastuullisesta ja asiakaslähtöisestä toimintatavasta. Kylmästi Parhaan osaamisen ja asiakkuudet täydentävät erinomaisesti Collicon kasvustrategiaan. Liiketoimintojen yhdistymisestä saatavien synergioiden, laajan asiakaspohjan sekä digitaalisen alustan tuoman lisäarvon ansiosta pystymme palvelemaan kaikkia asiakkaitamme paremmin ja tehokkaammin”, toteaa Collicon toimitusjohtaja Jari Rinnekoski.

Lisätiedot:
Tapani Varjas, partner, Juuri Partners, +358 40 555 5758, tapani.varjas@juuripartners.fi
Jani Närhi, toimitusjohtaja, Kylmästi Paras Group Oy, +358 41 546 0088, jani.narhi@kylmastiparas.fi
Jari Rinnekoski, toimitusjohtaja, Collico Oy, +358 40 057 3711, jari.rinnekoski@collico.fi

Kylmästi Paras Oy
Kylmästi Paras Oy on Suomen johtavia viileä- ja pakastejakeluun erikoistuneita logistiikkayhtiötä, joka on rakentanut korkeaan laatuun ja teknologiaan perustuvia palvelukonsepteja elintarvikelogistiikkaan. Yhtiön liikevaihto on noin 25 miljoonaa euroa ja yhtiö kuljettaa vuosittain noin 300 tuhatta tonnia elintarvikkeita. www.kylmastiparas.fi

Collico Oy
Collico Oy on vuonna 2019 perustettu logistiikkapalveluyhtiö, joka keskittyy tuottamaan logistiikkapalveluja erityisesti kotimaisille ja kansainvälisille elintarvikkeiden verkkokauppaa harjoittaville yrityksille. www.collico.fi

Juuri Partners Oy
Juuri Partners Oy:n 13 hengen tiimi hallinnoi yhteensä noin 200 miljoonan euron pääomasijoitusrahastoja Juuri Rahasto I Ky:tä ja Juuri Rahasto II Ky:tä, jotka rahoittavat vakiintuneita ja kannattavia pieniä ja keskisuuria yrityksiä Suomessa. Juuri Partners tarjoaa kasvuhakuisille yrityksille liiketoiminnan rahoitus- ja kehitysmuodon, jossa yhdistyvät aktiivinen omistajuus ja liiketoiminnan tuki. Rahastojen sijoittajapohja muodostuu sekä suomalaisesta että kansainvälisestä institutionaalisesta sijoittajakunnasta. www.juuripartners.fi