Vahvaa suunnitteluosaamista vihreään siirtymään ja teollisuuteen – Juuri Partners sijoittaa Co-Engineering Oy:öön

Juuri Partners on tehnyt merkittävän sijoituksen suunnittelutoimisto Co-Engineering Oy:öön. Voimakasta kasvua hakevan yhtiön tulevaisuutta värittävät vihreään siirtymään sekä energia- ja teollisuuteen liittyvä erityisosaaminen.

Juuri Partners on hankkinut 45 % omistusosuuden vaasalaislähtöisestä Co-Engineering Oy:stä, joka tarjoaa asiantuntijapalveluita erityisesti vihreän energian ja teollisuuden tarpeisiin. Tyypillisiä suunnittelukohteita ovat muun muassa sähköasemat, tuulivoimatuotanto sekä tuotannon ohjausjärjestelmät.

Pääosa Co-Engineeringin liiketoiminnasta toteutetaan asiakkaan tiloissa osana asiakkaan suunnittelutiimiä. Yhtiön suurimpia asiakkuuksia ovat muun muassa ABB, Hitachi Energy ja Wärtsilä. Yrityksen toimipisteet sijaitsevat Vaasassa, Seinäjoella, Tampereella ja Helsingissä sekä Ruotsin Östersundissa.

Yrittäjä Sami Kiviojan perustama yhtiö on kasvanut yli 20 % vuosivauhdilla, kaksinkertaistaen liikevaihtonsa viiden vuoden aikana. Vuonna 2021 yhtiön liikevaihto oli 8,6 miljoonaa euroa. Jatkossa yhtiötä pyritään kasvattamaan voimakkaasti niin orgaanisen kasvun kuin yrityskauppojenkin avulla. Tavoitteena on liikevaihdon kolminkertaistaminen vuoteen 2025 mennessä.

Sami on tehnyt yhtiössään upeaa kasvua. Nyt on oikea hetki ottaa seuraava askel yhtiön kehittämisessä. Pystymme tukemaan kasvua paitsi rahallisesti myös strategisesti, sanoo Juuri Partnersin osakas Tommi Asmala.

Tulevaisuudennäkymiä värittävät vihreä siirtymä ja kantaverkkoinvestoinnit

Siirtymä vihreään energiaan värittää Co-Engineeringin tulevaisuutta vahvasti – ennustetaanhan esimerkiksi tuulivoiman tuotannon jopa nelinkertaistuvan Suomessa 2020-luvun aikana.  Tuulivoiman saralla Co-Engineeringin palvelut ulottuvat aina tuulivoimapuistojen suunnittelusta niiden pystytykseen, käyttöönottoon, ylläpitoon ja huoltoon asti.

Myös sähköverkkoon tehtävät investoinnit ovat toiminnan näkökulmasta merkittäviä. Co-Engineeringillä on vahvaa erityisosaamista etenkin sähköasemien suunnittelusta. Sähköverkkoon on odotettavissa merkittäviä investointeja energiatuotannon monipuolistuessa ja verkkojen älyn lisääntyessä. Muun muassa kantaverkkoon arvioidaan investoitavan jopa yli kaksi miljardia euroa seuraavan 10 vuoden aikana.

Vihreän siirtymän ja energiateollisuuden lisäksi myös teollisuuden digitalisaatio ja automatisaatio edellyttävät kovan luokan erityisosaamista. Co-Engineeringin kaltaiset suunnittelutoimistot helpottavat näillä aloilla vallitsevaa osaajapulaa, samalla kun ne houkuttelevat asiantuntijoita vahvalla urakehitysmallilla ja vaihtelevilla tehtävillä.

Ratkomme asiakkaidemme monimutkaisimmatkin haasteet. Panostamme vahvasti myös urapolkuihin. Meillä urakehitystä ei tarvitse odotella vuosia, vaan suunnitelmia voidaan lähteä tekemään heti kun työntekijä itse osoittaa siihen kiinnostuksensa. Tavoitteenamme on rekrytoida merkittävästi uusia osaajia osana kasvutarinaamme, sanoo Co-Engineeringin toimitusjohtaja Sami Kivioja.

Lisätietoja:

Tommi Asmala, osakas, Juuri Partners Oy, puh. +358 40 534 6228, tommi.asmala@juuripartners.fi
Sami Kivioja, toimitusjohtaja, Co-Engineering Oy, puh. +358 50 441 6210, sami.kivioja@co-engineering.fi

 

Co-Engineering Oy

Vuonna 2013 perustettu Co-Engineering Oy tarjoaa suunnitteluosaamista vihreän energian ja teollisuuden tarpeisiin. Vuonna 2021 yhtiön liikevaihto oli 8,6 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa toimii noin 90 työntekijää Suomessa ja Ruotsissa. co-engineering.fi