Profinder

  • 10/2019
    Sijoitushetki
  • 6m€
    Liikevaihto
  • 23
    Henkilöstö
  • Helsinki
    Sijainti
  • Omistusjärjestely
    Miksi Juuri?
  • 10/2019 - 11/2024

Profinder on sekä yritys- että kuluttajadatan kohderyhmäpalveluihin keskittynyt yritys, joka on uudistanut dataliiketoimintaa esimerkiksi helppokäyttöisen kohderyhmätyökalunsa avulla. Profinder syntyi, kun Juuri sijoitti LeadCloudiin, joka hankki Fonectan dataliiketoiminnot liiketoimintakaupalla. Yhdistymisen seurauksena syntyi Profinder, yhtiö, joka tarjoaa entistä laajempia datalähteitä ja -palveluita. Uuden kokonaisuuden kyvykkyyksiä hyödyntävä ketterä ja vastuullinen tuotekehitys erityisesti älykkään datan ratkaisujen osalta tulee olemaan yhtiön fokuksessa tulevina vuosina.

Juuri Partnersin mahdollistama yritysjärjestely avaa tuotekehitykseen ja asiakkaidemme myynnin kehittämiseen entistäkin laajempia mahdollisuuksia. Näillä eväillä Profinder voi jatkaa eteenpäin voimakkaalla kasvu-urallaan. Olli Suvanto, myyntijohtaja ja osakas

Ajankohtaista

📣 @JuuriPartners irtautuu lämpötilahallitun logistiikan edelläkävijä Kylmästi Paras Oy:stä Collico Oy:n ostaessa siitä osake-enemmistön.

"Kylmästi Parhaan osaaminen ja asiakkuudet täydentävät erinomaisesti Collicon kasvustrategiaa."

Lue lisää alta👇

Hoi urasi alkuvaiheessa oleva pääomasijoitusalan ammattilaiseksi toivova! Haemme uutta kollegaa joukkomme rakentamaan pk-sektorin yrityksistä menestystarinoita. Lue lisää kotisivuiltamme. #pääomasijoittaminen #rekry #privateequity

Juuri Partners irtautuu Suomen johtavasta sähkökeskusmekaniikan valmistajasta Finelcompista: KAMIC Group AB on ostanut suomalaisen Finelcomp Oy:n koko osakekannan. Myyjinä kaupassa ovat Juuri Partners sekä yhtiön toimiva johto ja muita avainhenkilöitä....

Uuden tutkimuksen mukaan pääomasijoituksen saaneet yritykset kasvavat verrokkejaan paljon nopeammin:

🔸vuosittainen liikevaihdon kasvu on 8 x nopeampaa
🔸vuosittainen henkilöstömäärän kasvu jopa 20 x nopeampaa

Lue lisää täältä: https://bit.ly/3SLiVOm
@PwC_Suomi