Työviikko pääomasijoitusyhtiössä: Torstai – Kouluttautumista, verkostoitumista, ja viestintää

8.11.2018

Koska toimintamme on monipuolista ja maailma muuttuu kaiken aikaa, tiimimme osaamiseen tulee jatkuvasti panostaa. Osin juuri monipuolisuutensa ansiosta pääomasijoitusalalla tulee toimittua monien eri tahojen kanssa: yrittäjien, hallitusten jäsenten, sijoittajien, neuvonantajien ja eri alojen osaajien kanssa. Eri tahoihin luotuja yhteyksiä pitää ylläpitää ja kehittää, joka tapahtuu viestimällä.

 

Muuttuvassa maailmassa itsensä kehittäminen keskeisessä roolissa

Maailma muuttuu alati kiihtyvää vauhtia ja meidän tulee pysyä muutoksessa mukana. Osallistummekin yhteistyökumppaniemme järjestämiin seminaareihin, tapahtumiin ja koulutuksiin pysyäksemme kyydissä. Meidän tulee hallita isoja kokonaisuuksia ja valikoituja pieniä yksityiskohtia. Tähänkin auttaa yleinen uteliaisuus, jota ruokimme itseopiskelemalla erinäisiä aiheita.

Verkoston rakentaminen ja sen hyödyntäminen on tärkeää onnistumisen kannalta

Pääomasijoittaminen lähtee siitä, että löydämme hyviä yrittäjiä ja yrityksiä, joihin teemme sijoituksia. Ajatuksia ja vinkkejä hyvistä yrittäjistä ja yrityksistä tulee monista eri lähteistä. Alallamme tulee myös päivittäin tilanteita vastaan, joihin meillä ei ole itsellämme vastausta. Edellä mainituista syistä on turha kuvitella, että voisimme tehdä työtämme tyhjiössä. Olemmekin usein tapaamassa uusia ihmisiä: yrittäjiä, neuvonantajia, osaajia ja muita mahdollisia yhteistyökumppaneita.

Verkostoja pitää ylläpitää ja kehittää viestimällä nykyisille ja mahdollisille yhteistyökumppaneille

Pääomasijoittaja elää hankevirralla, eli määrällä läpikäytyjä potentiaalisia sijoituskohteita. Riittävän hankevirran määrän varmistaminen kulminoituu omaan aktiivisuuteen (lue: viestintään) mahdollisten lähteiden suuntaan. Viitaten osaamisen tärkeyteen ja sen jakautumiseen eri alojen asiantuntijoille, verkoston rakentaminen on yksi asia, mutta sen ylläpitämisen kannalta viestintä on kriittistä. Harrastamamme viestintä on yksinkertaisimmillaan lukemattomia sähköposteja, tapaamisia ja puheluita – järjestämme myös tapahtumia verkostollemme, mutta kasvavassa roolissa on myös laajempi viestintä. Tähän tarkoitukseen yhtiöllämme on aktiiviset Twitter- ja LinkedIn-tilit sekä tähänkin kirjoitukseen käytetty blogi. Pyrimme myös ylläpitämään hyviä mediasuhteita.

 

-Tommi-

 

Osa 1: Työviikko pääomasijoitusyhtiössä

Osa 2: Työviikko pääomasijoitusyhtiössä: Maanantai – Potentiaalisten uusien kohdeyhtiöiden etsintää ja analysointia

Osa 3: Työviikko pääomasijoitusyhtiössä: Tiistai – Uuden sijoituksen transaktiorakenteen ja liiketoimintasuunnitelman laatimista

Osa 4: Työviikko pääomasijoitusyhtiössä: Keskiviikko – Salkkuyhtiömme kehitystyötä hallituksen kokouksessa tai sen ulkopuolella

Osa 6: Työviikko pääomasijoitusyhtiössä: Perjantai – Salkkuyhtiömme myyntiprosessin edistämistä ja rahaston sijoittajasuhteiden ylläpitoa

 

Tämä on viides osa ”Työviikko pääomasijoitusyhtiössä”-blogisarjaa, jossa yritän vastata kysymykseen mitä pääomasijoittaja käytännössä tekee kuvaamalla eri tehtäväkokonaisuuksia kuvainnollisesti arkipäivien muodossa.